Puutumista

Sekä käsivarret ja sormet että jalat tuntuvat tänään puutuvan tämän tästä. Jalkojen puutuminen aiheuttaa hetkittäistä kyvyttömyyttä kävellä (!). Tulee mieleen, mitä sektioiden jäljiltä (ja ylipainon takia myös tietty) toispuoleisesti roikkumaan jäänyt vatsa mahtaa tehdä? Ja ovatko niskat aivan jumissa (tuntuisivat olevan)? Tarkoitan, että osaan kuvitella muitakin syitä oireisiin kuin Lyrican. Olen hyvä kuvittelemaan syitä kaikkeen mahdolliseen ja olemaan hakeutumatta hoitoon.

Eilen olin jossain murheen alhossa. Olin jotenkin äärimmäisen masentunut enkä nähnyt mitään ulospääsyä mihinkään suuntaan. Tuntui siltä että olisin vain halunnut lähteä kävelemään ja kadota olemattomiin. Jussin - ja hänen kuolemansa) aiheuttama sekasotku tuntui niin läpikäymättömältä - tuntui, että siinä menee äidiltä koti, minulta omakin osuus yhteisesti omistamastamme maatilasta - että äiti maksaa Jussin asuntolainan korkoja vain menettääkseen omankin asuntonsa lopulta... näköjään ei tarvitse olla takaajanakaan, riittää että toisella on omaisuus panttina ja se menee tärviölle niin kuin nyt Jussin kuollessa tulipalossa - kun vielä on epäselvää, miten vakuutuskorvausten kanssa käy... ovat sekä velat että vakuutukset samassa konsernissa... joten tuntuu että siellä olisi enemmän intressiä realisoida kaikki ulkopuolinen omaisuus.. ja silloin on äidin koti vasaran alla... koska omistamme sen Jussin kanssa puoliksi... niin nämä huolet kai aiheuttavat masennustakin, mutta tänään ei kuitenkaan tunnu yhtä synkältä. Kaiken lisäksi se olen aina minä, joka vie huonot uutiset äidille. Jollei mitään henkivakuutusta löydy niin minähän sen olen onkinut selville... minä jouduin kertomaan Jussin kuolemasta... minä olen joutunut kertomaan Jussin veloista... eivät ne nyt niin tolkuttomia olleet, mutta ne olivat kaikkivoivan ihmisen suunnitelmiin pohjautuvia - sellaisen jolle ei tapahdu mitään, jonka ei pidä varautua mihinkään ja jonka ainakaan ei tervitse vastata jos jotain tapahtuukin - ja tämäkin on väärä kuva koska Jussi oli tavattoman varovainen ja huolellinen. Ei vain aina sekään auta. - Lisätään tähän vielä kuohunta työpaikalla, kaikki epävarmaa - jotenkin tuntuu välillä että henkiset paineet menevät yli kestokyvyn. Asiakkaat ovatkin ruvenneet jo kyselemään, miten henkilöstö jaksaa tässä tilanteessa. Eli normaalijärjelläkin ajatellen tilanne on raastava, kun se tulee ulkopuolisillekin mieleen.